Uutiset

16.01.2009

2. Dieselfit-päivä Kuopiossa

Historian toinen Dieselfit-päivä pidettiin Kuopiossa 16.1.2009 yli 30 dieselfittiläisen voimin.

Tilaisuus sisälsi sekä koulutusta että tarvittavien modernien laitteiden esittelyjä. Atoy-konsernin toimitusjohtaja Jyrki Mäki selvitti ketjuyrittämisen etuja ja vaatimuksia. Hänen mukaansa tällaisessa vapaaehtoisessa yhteistyössä tärkeintä on keskinäinen luottamus ja myös lojaalisuus niin kollegoja kuin ketjua ohjaavaa yritystä kohtaan. Ketjuuntuminen on nykypäivän yrittäjälle merkittävä asia toiminnan kehittämisen ja tietysti arkipäivän toimien toteuttamisenkin kannalta.

Iltapäivän ohjelmassa Atoy Oy:n osastopäällikkö Andreas Ehrnrooth esitteli osanottajille laajan kirjon dieselkorjaamon työkaluja ja laitteita. Atoy Automotive Oy:n antamasta tuesta kertoivat yhtiön myyntiryhmäpäällikkö Janne Rouhunkoski ja dieselasiantuntija Pasi Piekiäinen. He esittelivät myös sähköisen varaosa- ja tilausjärjestelmä Osalinkki Onlinen, jonka uudistettu versio otetaan käyttöön helmikuussa.

Iltapäivän esitysten päätteeksi Robert Bosch Oy:n huoltoinsinööri Björn Boström kertoi nykydieselien vianetsinnästä havaintoesityksenä ja näytti, kuinka common rail -suuttimien korjaus puutteellisin tiedoin ja testerein voi tulla todella kalliiksi.
Diesel-korjaamoiden kaltaisessa erityistyössä on tärkeää tilojen ja työskentelyn puhtaus, ne vaikuttavat suoraan yrityksen kannattavuuteen.

Konkreettista oppia ja näyttöä tästä saatiin, kun tutustuttiin Atoy-konsernin Kuopion toimipisteisiin ZF-Centeriin, raskaan kaluston JM Truck -korjaamoon sekä Kuopion Dieselhuoltoon. - Seuraava Dieselfit-ketjupäivä järjestetään ensi vuoden alussa.



Jaa

« Takaisin